Sitowisen hallituksessa istuvia Mats Åströmiä ja Anni Ronkaista ei ehdoteta hallitukseen. Tiedotteen mukaan he ovat ilmoittaneet, etteivät ole käytettävissä.
Palvelussamme on juuri nyt häiriö, yritäthän myöhemmin uudelleen. Pahoittelemme aiheutunutta haittaa.
Suomisen hallituksessa nykyisin toimiva Aaron Barsnessia ei ehdoteta hallitukseen. Suominen. Kuitukangasvalmistaja.
Teknologiayhtiö Componenta osakkeenomistajien nimitystoimikunta esittää varsinaiselle yhtiökokoukselle, että hallitukseen ...
Pörssisähkön hinnassa on lievää nousua tiistaina. Hintalaskelmia. Kauppalehden laskuri näyttää, mitä sähkölaitteiden käyttö ...
Puolijohdealan toimijoiden kursseja koetellaan Euroopassa. Tämä tulee hyvin todennäköisesti näkymään myös Yhdysvalloissa, ...
Nordean osakekurssi ei juurikaan liiku. Sen osinkotuotto on kuitenkin yli kahdeksan prosenttia eli nykyisellä inflaatiolla ...
Euroopan teollisuus ja työnantajat vaativat EU:lta yrityksiä kurittavan sääntelyn yksinkertaistamista 68 säädöksen osalta.
Palvelussamme on juuri nyt häiriö, yritäthän myöhemmin uudelleen. Pahoittelemme aiheutunutta haittaa.
Palvelussamme on juuri nyt häiriö, yritäthän myöhemmin uudelleen. Pahoittelemme aiheutunutta haittaa.
Alkuun kiinteistörahastojen tuotot olivat hyviä. Sitten kaikki muuttui. Tässä jutussa sijoittajat kertovat miltä tuntuu, kun ...
Palvelussamme on juuri nyt häiriö, yritäthän myöhemmin uudelleen. Pahoittelemme aiheutunutta haittaa.